Ihanimmat muuttaa!
Ihanimmat muuttaa Wordpressille näin het alkuunsa! Tervetuloa edelleen lukemaan osoitteeseen http://ihanimmat.wordpress.com/

Ihanimmat muuttaa Wordpressille näin het alkuunsa! Tervetuloa edelleen lukemaan osoitteeseen http://ihanimmat.wordpress.com/
Viikonloppu hurahti sellaista vauhtia, että tuntuu ettei mitään ehtinyt tehdä. Olen viime aikoina yrittänyt pyhittää sunnuntait uusien, vähän enemmän vaivaa vaativien reseptien kokeiluun, mutta eilen syötiin taas vain uusia perunoita, munavoita ja salaattia. Joskin ne maistuu nekin aivan ihanilta!

Asutaan poikakaverin kanssa kahdestaan yksiössä, jonka ainut vika on oikeastaan se että joutuu selittelemään ihmisille miksi siinä ei ole mitään vikaa ja miten mahdutaan siihen just hyvin eikä edes haluta isompaa tällä hetkellä (ja tässä on hyvänkokoinen keittiö!). Tämän saa kyllä kohtalaisen vähällä vaivalla sotkuiseksi, mutta toisaalta suursiivous lattiasta kattoonkin kestää sen maksimissaan pari tuntia ja se tulikin tänään tehtyä. Lisäksi tein linssejä ensimmäistä kertaa. Tosi helppo arkiresepti ja ei tullut hintaakaan juuri mitään! Kovinkaan kaunista ruokaa tämä ei tosin ole, mutta makuhan se tärkein on.

Linssimuhennos
Silppua sipuli ja kuullota öljyssä kattilassa. Lisää jauheliha ja ruskista. Kuutioi tomaatit ja lisää kattilaan. Paistele muutama minuutti ja lisää sitten linssit, vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Anna porista ilman kantta 20 minuuttia ja lisää sitten kuutioitu paprika. Hauduta kannen alla vielä 10 minuuttia, jotta paprikat pehmenevät juuri sopivasti.
Seuraavalla kerralla mukaan voisi hyvin laittaa myös tomaattimurskaa ja kesäkurpitsaa!
Puhuin pari viikkoa sitten Mondon Ruoka ja matka -lehdestä (1/2011), josta bongailin reseptejä ja muuta hyödyllistä ja sitten hukkasin muistiinpanoni. Nyt on käyty uudestaan jätskillä ja samalla raapustettu ohjeet talteen, joten tässäpä niistä yksi. Ruisleipätaikina, johon lisätään aineksia viiden päivän ajan. Valmistuu siis sopivasti viikonlopuksi! Ihan supertarkkoja hassuja määriä, mutta toivotaan että valmis leipä on sitten sen arvoista. Tässä ensimmäisen päivän tulos:

Ruisleipäjuuri
1. päivä
2. päivä
3. päivä
4. päivä
5. päivä
Katsotaan sitten perjantaina, että mitä tästä tulee. Juhannukseksikin pitäisi keksiä jotain helppoa syötävää!
Suurin osa parvekkeella kasvavista yrteistä on vielä aika pikkuisia, mutta kuten kuvasta näkyy niin minttu rehottaa jo sen verran isona, että sain muutaman lehden panna cottan koristeeksi tänään. Toivottavasti tässä kesän aikana päästään nautiskelemaan myös näistä lopuista, eli rucolasta, persiljasta, rosmariinista, erilaisista salaateista, tomaateista ja pinaatista. Voi olla että siellä on vielä muutakin, mutta olen vain unohtanut istuttaneeni.

Tänään on ollut hurja siivouspäivä (ja pitänee myöntää, että unohdin ettei kaupat ole auki), joten ruokana oli simppelisti vain uusia perunoita ja lihapullia. Potut oli vielä ruotsalaisia, mutta maistuhan ne hyvälle! Voisin varmaankin elää koko kesän pelkillä uusilla perunoilla ja munavoilla… niin ja jätskillä.

Parmesan-lihapullat
Sekoita ainekset, pyörittele pulliksi ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Älyttömän hyvät lihapullat tulee myös siten, että vaihdetaan parmesan ja yrttimauste pariin ruokalusikalliseen kurkkusalaattia ja chilikastiketta. Kuulostaa oudolta, mutta toimii! Keksin reseptin kerran puolivahingossa kun kurkkusalaattia oli käden ulottuvilla lihapullia tehdessä ja sen jälkeen niitä onkin syöty usein.
Tänään piti myös päästä testaamaan noita uusia annosvuokia, joten tein aamusta jääkaappiin jähmettymään panna cottaa. Ensimmäinen kerta ja olihan ne vähän harjoituskappaleiden näköisiä, mutta maistuivat kuitenkin. Toimi tuo pehmeä kermaisuus hyvin kirpeän raparperin kanssa.

Panna cotta
4 annosta
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan muut aineet ja kiehauta 10 min. Rutista liivatteista vesi ja lisää kattilaan hyvin sekoittaen. Kaada seos annosvuokiin (tai esim. jälkkärikulhoihin tai juomalaseihin) ja anna jähmettyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa. Jähmettynyt panna cotta irtoaa helposti kupista, kun annat kupin kellua hetken tiskialtaassa kuumassa vedessä ja kumoat sen vasta sitten lautaselle.
Raparperihillo
Kuori ja pilko raparperit pieniksi paloiksi ja kiehauta veden ja sokerin kanssa 5 min. Sekoita perunajauho pieneen määrään kylmää vettä ja lisää koko ajan sekoittaen kattilaan. Jäähdytä ennen kuin tarjoat panna cottan kanssa.
Tänään ei meillä syödä sen kummempaa kuin kaurapuuroa (sitä yhtään väheksymättä!), joten hyvä hetki taas kaivella parin viikon takaisia kokkailuja esittelyyn.
Vaikka olen aina ollut suuri tomaattikeiton ystävä, niin tulin vasta hiljattain tehneeksi sitä itse. Ja sen jälkeen sitä onkin laitettu useampaankin otteeseen. Ihan järkyttävän hyvää verrattuna siihen että sen pyöräyttää niin nopeasti ja helposti!

Tomaattikeitto
Aluksi tomaatit kaltataan. Eli laita reilusti vettä kiehumaan, tökkää tomaatti kiinni haarukkaan ja leikkaa siihen risti. Dippaa sitten hetken aikaa kiehuvassa vedessä, kunnes kuori irtoaa melkein itsestään. Poista kaltatuista tomaateista kanta ja leikkkaa kuutioiksi. Hienonna sipuli ja kuullota se voissa kattilassa. Lisää tomaatti ja hauduta kannen alla puolisen tuntia. Lisää liemi, mascarpone, sokeri ja suola (maista ennen kuin lisäät suolaa). Soseuta sauvasekoittimella. Koristele tuoreella basilikalla.
Ja keiton seuraksi sämpylöitä! Ohje pehmoisin sämpylöihin täällä: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/184512/%20Pehme%C3%A4t%20s%C3%A4mpyl%C3%A4t/

Poikakaveri yllätti tosissaan ja toi tänään postista tullessaan neljä kappaletta Arabian Uunikokki-annosvuokia! Oli saanut ne netistä postikulujen hinnalla käytettynä kun osti muutakin samalta ihmiseltä. Kävi kyllä tuuri! Stockalla näyttivät olevan 10,90 €/kpl. Nyt pitänee opetella tekemään soufle!

Kuva: www.arabia.fi
Kuusi päivää viikosta voisi olla sunnuntai ja se yksi jäljelle jäävä perjantai. Sunnuntait on niin ihania ja perjantaissakin kiva energinen odotus! Tänään vietettiin poikaystävän kanssa reilu tunti kahvilassa aamukaffen, suklaajäätelön ja hyvien ruokalehtien kanssa. Mondon Ruoka ja Matka 01/2011 vei ihan mennessään… en ole pitkään aikaan lukenut niin minulle tehtyä lehteä ja numeroa. Raapustelin reseptejä ja nettiosoitteita kauppalapun taakse muistiin ja niistä tulen vielä kirjoittelemaan täälläkin tarkemmin. Myönnettäköön siis, että hukkasin kauppalapun ostosten päätteeksi eli tiedossa on uusi kahvilareissu, jotta saan kaiken tarvittavan talteen. Mikä sääli… lisää jätskiä siis tiedossa.
Olen ihan rakastunut Suomalaisen kirjakaupan alesta löytämääni italialaiseen keittokirjaan. Oikeasti toteutettavissa olevia reseptejä ja yhdessäkään kokeilemassani ei vielä toistaiseksi ainakaan ole ollut valittamista.

Samaisesta kirjasta tein tänän ensimmäistä kertaa polentaa. Itse asiassa en ole tainnut aiemmin edes maistaa sitä. Mikä tulee nyt kyllä muuttumaan, koska hyvää tuli! Pitää suositella appiukollekin, koska maissista tehty polentahan on luonnostaan gluteenitonta eli sopii keliakikolle.

Polenta al forno
Laita ensimmäiseksi kuivatut sienet likoamaan reiluun määrään vettä. Kiehauta litra vettä ja lisää polenta. Anna kiehua ohjeen mukaan (maissiryynit puolisen tuntia ja polentajauho 5min) ja laita seos sitten laakeaan astiaan jähmettymään. Kuutioi sipuli ja pekoni ja käytä pannulla. Kuutioi myös tomaatti, lisää pannulle ja anna hautua muutama minuutti. Siirrä seos kulhoon odottamaan ja paista jauheliha. Lisää jauhelihan sekaan sienet, mustapippuria ja ripaus suolaa. Yhdistä jauheliha ja sienet sekä tomaatti-sipuli-pekonisekoitus. Leikkaa jäähtynyt ja jähmettynyt polenta parin sentin siivuiksi ja levitä siitä puolet voidellun uunivuoan pohjalle. Kaada päälle lihatäyte, lado fontina-siivut täytteen päälle ja lopuksi asettele loput polentasiivut päälimmäiseksi. Levitä päälle vielä parmesanraaste ja paista uunissa 200 asteessa 35 min.

Tältä se sitten omalla lautasella näytti.
Jälkkäriksi nautiskeltiin ihan suomalaisesti vaan lettuja, vattuhilloa ja kermavaahtoa.
Jossain vaiheessa ennen kuin olin edes maistanut ranskalaisia macaron-leivoksia päätin alkaa elämäni aikana vielä loistavaksi macaron-leipuriksi. Ne ovat niin kauniita ja yksinkertaisia ja ihania…

Lähde: http://www.accidentalhedonist.com
Nyt kun olen maistanut niitä olen entistä enemmän innostunut macaron-leipurin urasta. Ostin tänään pitkään kirjakaupassa kuolaamani kirjan Pariisilainen macaron-leivos jota on pakko päästä ensitilassa kokeilemaan!

Sitten joskus kun menen naimisiin, niin näitä tarjoillaan siellä kaikissa sateenkaaren väreisssä…
Apua, tämä blogin päivitys jäi katkolle het alkuunsa… Aloitin uudessa työssä mikä vei mehut uutta opetellessa. Ruokaa on (onneksi) väsyneenä ja kiireisenäkin laitettava, joten kokkailu ei ole jäänyt. Luvassa siis tässä katkonkin aikana tehtyjä herkkuja!
Käväisin maaliskuussa jälleen Slovakiassa ja Unkarissa, joista toin tuliaisena gulassi- ja paprikatahnaa. Gulassi on kuulunut suosikkeihini ensimmäisestä Slovakian reissusta lähtien, joten vihdoinkin uskaltauduin kokeilemaan omaa versiotani.

Gulassi
Pyörittele jauhossa lihakuutiot ja ruskista isossa kattilassa. Lisää sipuli-, paprika- ja tomaattilohkot sekä gulassi- ja paprikatahna. Paistele hetki ja lisää vielä tomaattimurska, vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Anna porista kannen alla noin 45 min. Lisää sitten perunalohkot ja keitä puolisen tuntia kunnes perunat ovat kypsiä.
Olen käsittänyt lukemistani resepteistä että gulassitahnaa saa Suomestakin. Oulun Stockmannilla en muista nähneeni, mutta toisaalta en ole sen kummemmin etsinytkään. Eli jostain sitä varmasti löytyy. Ja jos ei, niin paljon paprikajauhetta ja tuoretta chiliä tilalle niin hyvä tulee!
Tällä reseptillä tuli ihan yllättävän oikean makuista gulassia! Jos siis oikealla tarkoitetaan sitä, mitä Unkarissa ja Slovakiassa olen syönyt. Aivan ihanaa!
Minua on aina hitusen inhottanut lihaliemikuutioiden käyttö, koska mieluiten maustaisin ruokani aina ihan itse. Mutta nyt täytyy ihan kehaista näitä Maggin ja Knorrin “löllöjä” kuutioita. Kummassakaan ei ole natriumglutamaattia ja Knorrista puuttuu hiivauutekin. Eli astetta aidompia ovat kuin perinteiset kuutiot.

Tänään oli pieni snobbailupäivä ja ruokalistalla ostereita ja sinisimpukoita. Pitänee kuitenkin puolustautua kertomalla, että oli ensimmäinen kerta kun kokkailin kotona kumpaakaa. Työn puolesta on ollut mielessä testailla jo pitempäänkin ja nyt sitten vihdoinkin tarttuivat töistä mukaan.
Ostereista jäi kuvat ottamatta, kun poikaystävä avasi niitä niin touhukkaana ja tekivät kauppansa niin pikaisesti. Limellä maustettiin ja turhapa niitä on alkaa kummemmin tuunaamaan kun itselle oli vasta toinen kokemus ja poikaystävälle ensimmäinen.On muuten aika jännä, että kun ensimmäisen kerran maistoin töissä osteria tuli sellainen hassu olo, ihan kuin olisi juonut lasin viiniä. En netistä kyllä löytänyt mitään viitteitä siihen, että se ostereista johtuisi mutta tällä kertaa tuli sama outo olo. Saattaapa olla joku psykologinen juttukin…
Täytyy sanoa, että osterit oli ehdottomasti oma suosikki mutta sinisimpukat oli kyllä myös ylättävän hyviä.

Tuoreet simpukat tarkastettiin tiskillä, mutta piti ne kotona koputella vielä läpi. Simpukoiden pitää siis olla eläviä, kun niitä alkaa kokkailla. Tiukasti kiinni olevien simpukoiden voi luottaa olevan elossa ja auenneista ne voi testata koputtamalla vaikka työtasoon; jos simpukka sulkeutuu itsestään se on elossa ja jos taas ei, niin se pitää nakata menemään. Kuolleita löytyi vielä kotiin kiikutetuistakin aika monta, mistä yllätyin. Täytyy laittaa korvan taakse kun itse noita myy…
Valmistin sinisimpukat töistä mukaan napatulla simppelillä reseptillä:
Sinisimpukat valkoviinissä

Simpukat ja osterit on ainakin poikaystävän ja Hesarin mukaan hyvä tekosyy korkata myös kuoharipullo. Tämä Hubert Deluxe on oikeasti maailman parasta skumppaa! Ja käytännössä ilmaista vieläpä. Maksaa Slovakiassa Tescossa nelisen euroa eli on tosi kallista paikallisella mittapuulla. Tätä voisi vahingossa juoda vaikka pari litraa ennen kun huomaisi että on kyse alkoholijuomasta… Harmi (tai onni) että tuliaisena toin vain yhden pullon.
Siinäpä sitä snobbailua vähäksi aikaa. Onneksi ollaan poikakaverin kanssa päätetty, että sitten kun mennään Michelin-ravintolaan syömään, niin skipataan jälkkärit ja kahvit ja mennään Mäkkäriin jätskille ja kahville, koska ne on vaan siellä niin hyviä. Ja jotta tasapaino säilyisi!
Olen yrittännyt keksiä millä saisin talteen uudet ideat, mestariteokset, pieleen menneet, vinkit, reseptit joita olen ajatellut testata kunhan ehdin ja ihan kaikenlaisen intoilun liittyen hyvään ruokaan ja vähän juomaankin. Ja mikäs sen parempi tapa siihen kuin blogi, sillä jos muutkin saavat samalla huvitusta tai vinkkejä touhuamisestani, niin mikä ettei!
Olen 23-vuotias tyttö ja sain kipinän kokkailuun kun aloitin työt liha- ja kalatiskin takana. Töitä alalla on tullut tehtyä jo viiden vuoden ajan ja ihan hitusen olen hankkinut kokemusta myös baarihommista ihan mielenkiinnon vuoksi. Nykyään heiluttelen lihakirvestä enää vain opiskeluiden sivussa, mutta into kokkailuun on silti vain kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana.
Ja sitten asiaan!
Olen ollut flunssassa ja tänään jaksoi vihdoin tehdä jotain järkevää ruokaa, vaikkakin helppoa ja nopeaa. Poikakaverin perhe käy hirvimetsällä ja on aika etuoikeutettu olo kun sieltä saa hirvenlihaa pakastimen täydeltä. Tässä siis hirven ulkofilettä ja rucolasalaattia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on varman yksi lempiruoistani!

Hirvessä on ainoastaan ripaus Maldon sormisuolaa ja mustapippuria. Muuta siihen ei kannata laittaakaan.
Rucolasalaatti
Jälkkäriksi tein Sillä silmällä -sarjasta tänään bongatun Mint Julepin, joka osoittautuikin poikaystävän mukaan kunnon äijädrinkiksi lähteestä huolimatta. Herra oli siis erittäin mielissään.

Mint Julep
Murskaa minttu ja tomusokeri lasiin siten, että lehdet eivät mene täysin rikki. Lisää vesi ja sekoita. Lisää lopuksi jäät ja viski ja sekoita kevyesti.
Kuten kuvasta näkyy, niin lasi on ihan väärä eikä ulkonäkö muutenkaan kovin kehuttava ole, mutta olihan se tosi hyvää! Pitänee lähteä lasiostoksille ja oikea survin voisi myös olla ihan kätevä - käytin kauhanvartta…
Flunssasta johtuen on ollut aikaa katsella telkkua ja tänään myös Jamie Oliver kokkaili Livillä aivan ihania tomaattiruokia. Pitää yrittää huomisen puolella metsästää reseptejä, kun en kuolaamiseltani ehtinyt muistiin kirjoittaa…
Lisäksi Brittien Arvostele mun illallinen tunnissa -sarjassa leivottiin Banoffee-torttua, jota aijon myös heti testata sopivassa välissä. Näytti sen verran imelältä, eli juuri mulle sopivalta!

Lähde: http://www.recipedose.com/2010/11/banoffee-pie-recipe.html